Hallituksen toimintakertomus: katsaus yhtiön toimintaan

maanantai 15.04.2024

Maakuntien tilakeskus toimi vuonna 2023 hyvinvointialueiden, HUS-yhtymän ja Helsingin kaupungin toimitilajohtamisen strategisena kumppanina. Lisäksi sillä oli rooli ja asema hyvinvointialuelain mukaisena kiinteistö- ja toimitilahallinnon osaamiskeskuksena. Yhtiö palveli myös valtionhallinnon toimijoita. Kaiken perustana toimi yhtiön vakaa talous ja muutosmyönteinen ilmapiiri.

Maakuntien tilakeskuksen toiminnan tavoitteena vuonna 2023 oli yhteistyössä hyvinvointialueiden, HUS-yhtymän, Helsingin kaupungin ja valtion kanssa kehittää toimitilajohtamiseen ratkaisuja, jotka mahdollistavat alueille terveet, turvalliset ja tarkoituksenmukaiset tilat sekä palveluverkot. Lisäksi tavoitteena oli hillitä hyvinvointialueiden toimitilojen kustannusten kasvua ja edistää Suomen ilmastopolitiikan tavoitteita.

Asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi Maakuntien tilakeskus tarjosi hyvinvointialueille kiinteistö- ja toimitilajohtamisen asiantuntijapalveluita sekä Modulo-tilatietopalvelun toimitilajohtamisen arjen työkaluna. Lisäksi yhtiö kokosi, käsitteli, analysoi ja raportoi toimitilajohtamisessa tarvittavaa tietoa paikallisen ja valtakunnallisen tilannekuvan rakentamiseksi ja tiedolla johtamisen mahdollistamiseksi. Tilakeskus myös edisti ja johti hyvinvointialueiden kiinteistö- ja toimitilajohtamisen yhteistä ja verkostomaista toimintaa.

Vuoden 2023 toiminta perustui edellisen omistajan viitoittamaan visioon, missioon ja strategiaan, joita Maakuntien tilakeskuksen hallitus tarkensi vuoden aikana seuraavalle viisivuotiskaudelle. Samalla Maakuntien tilakeskus uusiutui sisäisesti. Osaamista kasvatettiin kouluttamalla asiantuntijoita ja palkkaamalla uusia. Prosesseja ja toimintatapoja uudistettiin, ja palveluiden kehitystä jatkettiin asiakaskeskeisesti.

Maakuntien tilakeskuksen liiketoiminta oli vuonna 2023 jaettu organisatorisesti kahteen liiketoimintayksikköön, jotka olivat tietopalvelu ja tietohallinto sekä asiakkuudet ja viestintä. Vuosi oli molemmissa yksiköissä vahvaa kehittämisen aikaa. Tietopalveluyksikössä pääpaino oli hyvinvointialueiden Modulo-tilatietopalvelun käyttöönottoprojekteissa, raportoinnissa ja jatkuvien palveluiden käynnistämisessä. Asiakkuusyksikössä panostettiin Maakuntien tilakeskuksen palveluiden – erityisesti kiinteistö- ja toimitilajohtamisen asiantuntijapalveluiden – sisältöjen kehittämiseen ja tuotteistamiseen hyvinvointialueille.

Maakuntien tilakeskus neuvotteli vuonna 2023 valtionvarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä sisäministeriön kanssa palvelusopimuksen. Palveluiden tuottaminen ministeriöille konkretisoitui lakisääteisen hyvinvointialueiden vuotuisten rakennus- ja toimitilainvestointien selvitystyön suunnittelussa. Prosessin aikana tunnistettiin tarve alueiden yhteiselle investointi- ja hankesuunnittelun toimintamallille. Näiden lisäksi Maakuntien tilakeskus osallistui alansa asiantuntijana useisiin valtionhallinnon hankkeisiin ja yhteistyöfoorumeihin.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa