Tilatietojen päivittäminen on kunnille entistä ketterämpää

tiistai 22.02.2022 | Uutiskirjeet, Kehittäminen

Kiinteistö- ja rakennustietojen hakeminen, ylläpito ja päivittäminen on entistä kätevämpää Maakuntien tilakeskuksen kunnille tarjoamissa palveluissa. Muutoksen ajureina ovat palveluiden taustalla toimiviin järjestelmiin rakennetut integraatiot sekä kunnilta saatujen palautteiden avulla tehty kehitystyö sovellusten toiminnallisuuksiin ja ulkoasuihin. Nyt data liikkuu ja sitä voidaan yhdistää eri järjestelmien välillä entistä tehokkaammin.

”Olemme puolentoista vuoden ajan kehittäneet yhdessä kuntien kanssa palveluita, jotka tarjoaisivat tehokkaat työkalut kuntien arjen tilahallintaa ja strategiseen päätöksentekoon. Kehitystyön tuloksena saimme alkuvuodesta 2021 ensin kuntien käyttöön johtamisen koontiraportit ja sitten toukokuussa päivittäiseen tilatietojen ylläpitoon ja suunnitelmien teon tueksi tarkoitetun Skenarios-palvelun. Kesällä kehitimme Skenarioksesta myös ruotsinkielisen version. Sittemmin olemme jatkaneet kehitystyötä usealla rintamalla”, kertoo Maakuntien tilakeskuksen projektipäällikkö Marko Suomela.

Integraatioiden avulla tieto liikkuu sujuvasti järjestelmästä toiseen

Järjestelmäintegraatiolla tarkoitetaan yleisesti toimintaa, jolla hajautunut tieto yhdistetään ja muunnetaan sopivaksi toiseen järjestelmään.

”Maakuntien tilakeskuksessa kuntien toimittamat tilatiedot sekä tilojen kustannus-, vuokra- ja investointitiedot kootaan yhteen tietoaltaaseen. Sieltä ne uivat integraatioiden avulla oikeisiin paikkoihin eri palveluissamme, vaikka palvelut toimisivat eri järjestelmissä. Esimerkiksi kun Skenarios-palvelumme käyttäjä päivittää kuntansa tietoja, ne päivittyvät tietoaltaan kautta automaattisesti myös johtamisen koontiraporteille”, kertoo data-analyytikko Jarno Kajanne, joka toimii myös Skenarios-palvelun pääkäyttäjänä.

Kahdensuuntaiset integraatiot mahdollistavat kaikkien tietojen liikkumisen Maakuntien tilakeskuksen tietoalustan, Skenarios-palvelun ja johtamisen koontiraporttien välillä.

”Kuntakäyttäjät voivat Skenarioksessa ja johtamisen koontiraporteilla tarkastella kiinteistöjensä ja rakennustensa perustietojen lisäksi myös tilakeskukselle toimittamiaan kustannus-, vuokrasopimus- sekä investointitietojaan. Jos koontiraportilla huomaa päivitystarpeen, käyttäjä voi saman tien itse päivittää dataansa Skenarioksessa, eikä Maakuntien tilakeskusta tarvita välikätenä”, Kajanne luettelee uudistuksen hyötyjä käyttäjien näkökulmasta.

Käyttäjille tarjolla nippu uusia työkaluja vuokranlaskentaan

Kuntakentällä odotetaan jo kuumeisesti valtioneuvoston asetusta kunnan ja hyvinvointialueen välisen vuokran määräytymisestä. Maakuntien tilakeskuksessa asiaan on paneuduttu tarkoin asetuksen mukaisen laskennan helpottamiseksi Skenarios-palvelua käyttäville kunnille.

”Olemme luoneet toiminnallisuuksia, joiden avulla voidaan esimerkiksi määritellä ylläpito- ja pääomavuokrien määrää aiemman sote-valmistelun kertoimien mukaisesti. Viritämme laskentamallin ja sen kertoimet ajan tasalle, kunhan asetus astuu voimaan. Sote-vuokrien laskentaa varten palveluun on tuotu myös lineaarisen kulumisen malli, jonka avulla on kätevä tarkastella ennusteita teknisen nykyarvon ja sen määrittelyvuoden perusteella”, kertoo Kajanne.

Vuokranlaskennan lisäksi myös kuntien ja hyvinvointialueiden vuokrasopimusten laatimisprosessia on haluttu helpottaa Skenarios-palvelussa. Kun vuokrasopimuspohja ja sen sisällöt saavat kuntien hyväksynnän, kunta voi Skenarioksessa automaattisesti generoida vuokrasopimuksen. Kun sopimus on kunnan puolelta valmis, kunta lähettää sopimuksen Skenarioksesta molempien osapuolien sähköiseen allekirjoitukseen.

”Esittelemme mieluusti palveluitamme ja niiden uusimpia toiminnallisuuksia. Kunnille järjestämme esimerkiksi viikoittain kuntakohtaisia koulutuksia ja erillistä Skenarios-klinikkaa sekä lähes kuukausittain erilaisia hankeinfoja ja kehitystyöpajoja. Maakuntien tilakeskuksen kunnille suunnattuihin tilaisuuksiin on parin vuoden aikana osallistunut kiinteistöalan ammattilaisia jo lähes 200 kunnasta, ja toivotamme jatkuvasti uusia kuntia tervetulleeksi mukaan käyttämään palveluitamme”, Suomela sanoo.

Lue lisää

 

Jaa sosiaalisessa mediassa