Tilatietopalvelu tarjoaa välineitä johtamisen tueksi

tiistai 04.02.2020 | Tilatietopalvelu

Kuviuskuva, jossa kaksi lääkäriä tutkivat tietoja tabletilta ja paperilta.

Maakuntien tilakeskus on kehittänyt syksyn aikana tilatietopalvelua yhdessä sairaanhoito- ja erityishuoltopiirien kanssa. Kuluvana vuonna käyttäjät pääsevät viemään tiedon käytäntöön.

Sipilän hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen kaatumisen jälkeen tilakeskus ja sen järjestelmät siirrettiin valmiustilaan, mutta tilakeskus jatkoi ministeriön ohjeistuksen mukaisesti tietosisällön täydentämistä sairaanhoito- ja erityishuoltopiirien kanssa. Nyt kerätty tieto on vertailukelpoista ja sen avulla voidaan suunnitella piirien operatiivista toimintaa.

– Avasimme järjestelmän viime lokakuussa niin, että piirit pääsivät tarkastelemaan ja täydentämään tietoja piirikohtaisesta käyttöliittymästä. Järjestelmä tarjoaa graafisen näkymän, josta selviää helposti rakennukseen liittyviä asioita, kuten tilojen käyttötarkoitus, pinta-ala, vuokra ja käyttäjäryhmät, jopa huonekohtaisesti, avaa Maakuntien tilakeskuksen tietopalveluista vastaava johtaja Ari Maaninen.

Loppu vuokrien tasapäistämiselle

Maaninen kertoo, että sairaanhoito- ja erityishuoltopiireiltä on tullut Tilatietopalvelusta hyvää palautetta. Erityistä kiitosta palvelu on saanut käyttäjiltään siitä, että se tarjoaa ajantasaista tietoa läpinäkyvästi ja nopeasti. Käyttäjät voivat kohdistaa palvelun avulla myös vuokrat eri käyttäjäryhmille tilojen mukaan.

– Kun käyttäjät ovat aiemmin laskeneet vuokrat esimerkiksi käsin exceleitä käyttäen, vuokrien kohdistaminen tilojen todellisen käytön mukaan on ollut vaikeaa. Tämä johtaa helposti tilakustannusten tasapäistämiseen ja vuokrasummien jyvitykseen erilaisten keskiarvojen mukaan. Uudiskohteet ja eri kuntoiset remontoitavat tilat tuovat omat haasteensa. Uuden tilatietopalvelun avulla käyttäjät voivat tarkentaa vuokran paljon paremmin esimerkiksi tilojen käyttötarkoituksen, käyttäjien ja kunnon mukaan.

Tieto pääsee käytäntöön

Maakuntien tilakeskus järjesti tammikuun puolivälissä Tilatietopalvelun pilotin kick offin samaan aikaan Helsingissä, Jyväskylässä ja Seinäjoella. Kevään aikana tilakeskuksen on tarkoitus valmistella Tilatietopalvelu pilotissa mukana olevien kahdeksan sairaanhoito- ja erityishuoltopiirin kanssa niin, että se on valmis tuotantokäyttöön kaikille sairaanhoito- ja erityishuoltopiireille. Pääkäyttäjät testaavat muun muassa palvelun toiminnallisuuksia ja auttavat luomaan hyviä yhteisiä käytäntöjä ja valtakunnallisesti toimivia ratkaisuja.

Tilatietopalvelun ensimmäinen vaihe jatkuu kesään 2020 saakka. Sen jälkeen Tilatietopalvelu on tarkoitus tarjota myös muihin sairaanhoito- ja erityishuoltopiireihin vaiheittain.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa